torstai, 9. kesäkuu 2011

Juoksu kulkee!

Juoksu kulkee ja treenit muutenkin. Painokin putoaa, vaikken olekaan pystynyt suutani hirveän tarkasti vartioimaan. Paino oli tänä aamuna 72,5. Lasku on siis hidasta, mutta johdonmukaista. Voisihan se olla nopeampaakin.

Kai se on vaan fakta, että jos oikeasti juoksee 4-5 kertaa viikossa ja lisäksi harrastaa muuta liikuntaa päivittäin (pyöräilyä, kävelyä yms.) paino putoaa, jos ei vallan suklaata syö. JOs taas KUVITTELEE liikkuvansa ja syö suklaata, paino ei putoa. Pyrin siirtymään kuvitteluosastosta tekijäosastoon.

Tekijäosastossa vaaditaan kyllä selkärankaa ja uhrauksia. Nytkin kello on jo yli 10 illalla ja lenkki on tekemättä. Jos aion saada tälle viikolle 5 treeniä kasaan, on nyt nostettava perse ylös sohvalta ja lähdettävä juoksemaan. ei aivan helppoa, mutta lenkin jälkeen on hyvä fiilis.

perjantai, 3. kesäkuu 2011

Alaspäin menossa

Hahaa, nyt paino on jo 72,9 eli alle 73 ollaan. Mä oon niin positiivinen ihminen, että ajattelen painavani 72 kg enkä 73 kg. Eipä siis enää oo paljoa siihen, kun paino alkaa kuutosella ja sit enää ihan pikkuinen nipistys siihen ekaan tavoitteeseen, joka on 66 kg. Hih!

Juoksuakin on tullut harrastettua. Citymarathonille on 10 viikkoa. Tästä sinne vaaditaan se 5 treeniä / viikko ja niistä sitten 4 juoksua. Olen tosin tilannut yhdeltä juoksuvalmentajalta ohjelman HCM:lle näiksi 10 viikoksi, mutta en sitä vielä ole saanut. Katsotaan, mitä siinä sitten linjataan, mutta luulisin sen jotain tuollaista olevan. Kilsoja pitää varmasti tulla 40-50 / viikko, joten kyllä saa laittaa tossua toisen eteen.

Tällä viikolla oon juossut kaksi lenkkiä ja käynyt kerran jumpassa. Takana on yksi palauttava ja yksi peruslenkki. Kilsoja noin 16, joten kyllä saa tälle viikolle vielä juoksennella. Tänään on tarkoitus juosta reipas ja sitten sunnuntaina pitkä. Pitkässä pitäis kilsoja tulla se noin 20 ja sitten tänään reippaassa ehkä se 6. HUH!

No, mutta tämä ei ole juoksublogi, vaan laihdutusblogi. Tosin oon tässä tällä viikolla jo tajunnut sen, että ei ehkä tarvii kauheesti laihduttaa, jos oikeesti juoksee. Täytyy nyt kyllä myöntää, että talvi kului lähinnä silleen, et lenkit jäi välistä, eikä juuri muutakaan treeniä tullut kuin ihan minimit. Katsotaan! Olishan se ihan parasta, jos noi kilot nyt alkais oikeesti karisemaan ja juoksukin kulkis.

Puuron söin kiltisti aamulla. Mikäs tässä on ollessa, kun huomenna on herkuttelupäivä ja näyttäis vielä olevan lepopäivä juoksustakin ;)

tiistai, 31. toukokuu 2011

Pohjakosketus on saavutettu

Kävin sitten Tukholmassa keskeyttämässä. Juu. 26 kilometrin kohdalla jalat vaan olivat aivan sairaan kipeet, enkä mitenkään pystynyt motivoimaan itseäni vielä 18 kilometriin. Jos edessä olisi ollut vaikkapa 10 km, olisi tilanne voinut olla toinen.

Liian vähän kilsoja alla eli liian vähän treeniä ja liian huono kunto :o Tankkaus onneksi onnistui hyvin ja energiat riittivät erinomaisesti. Tankkauksessahan mä tunnetusti oonkin hyvä. Jos tältä reissulta jotain muuta opin, kuin sen, että treenata pitää, niin sen, että riittävä tankkaus on minulle 1 vuorokausi. Siinä ajassa ehtii kyllä ahtaa itseensä ihan riittävästi sokeria, pullaa ja karkkia :)

Paha pöhötys ei iskenyt. Tänään aamulla paino 73,6 eli viime viikosta vain 600 g plussalla, joten eiköhän tästä selvitä melko pienin vaurioin.

No, nyt on vaan pidettävä tiukka mieli ja kieltäydyttävä herkuttelusta, jotta paino lähtee laskuun. Treeniä pitää myös merkittävästi lisätä ja tänään lähdenkin lenkille. Sykemittariin on nyt vaihdettu paristot, joten lenkkeilystä tulee nyt entistä tarkemmin monitoroitua.

Light-limut olen muuten hylännyt. Sen jälkeen, kun kuulin niiden lihottavasta vaikutuksesta, en niitä ole enää pystynyt juomaan. Hyvä, pääsimpähän yhdestä riippuvuudesta :D

Aurinkoisia lenkki-ilmoja kaikille!

 

torstai, 26. toukokuu 2011

73 kg!

 Paino tänä aamuna tasan 73 kg. Jee! Tämä urakkani taisi alkaa sunnuntaina eli siitä on nyt 4 päivää. Voiko olla totta? Vain neljä päivää? Tuntuu ikuisuudelta. Paino on pudonnut 1,4 kg. Hyvä! Läskiä siitä on tietenkin vain murto-osa ja suurin osa on nestettä. Suunta on kuitenkin oikea! Hyvä minä!

Ylihuomenna on Tukholman maraton. Auts! Todella huono juoksutalvi takana. Ei mitään mahdollisuuksia selviytyä maaliin. Kallis reissu on kuitenkin hankittu, joten sinne siis! Tankkaushan olisi pitänyt aloittaa jo eilen. Minulla on tankkauksista varsin huonoja kokemuksia. Itse tankkaus on minulle helppoa (yllätys!). On ihan huippua, kun saa syödä määrättömästi herkkujani vaaleaa leipää, pastaa, perunaa, karkkiakin. Ongelmana on yleensä se, että tankkauksessa kerrytetty kilo tai kaksi tulevat jäädäkseen. Eli saan painon helposti nousemaan tankkauksella, mutta se paino sitten todella nousee ja jää :D

Tällä kertaa tankkaukseni on typistetty yhteen päivään. Aloitan siis huomenna aamulla. Toki tänään illalla otan jo hiukan hiilareita makaronilaatikon muodossa. On surullista nähdä tuon melkein 1,5 kilon pudotuksen rapistuvan viikonlopun aikana. Nyyh!

tiistai, 24. toukokuu 2011

Lihottaako Light-tuotteet?

Hip hei, pari päivää jo takana!

Otetaan hyvät uutiset ensin: Paino eilen: 73,4 - paino tänään 73,8kg. Paino on siis laskenut näissä parissa päivässä muutaman sata grammaa. Eihän se toki läskiä ole, kyllä minä sen tiedän, mutta ilahduttaa se silti. Nestettä taitaa olla, koska tuntuu siltä, että sormukset putoavat kädestä.

Liikuntapuolella on ollut valitettavan hiljaista. Lauantaina kävin spinningissä. Maratoniin on alle viikko, joten en enää juokse ja siksi ei ole ollut mitään PAKKOA liikkua. Mikään treeni ei siis ole jäänyt väliin, vaikka en olekaan liikkeelle päässyt. Tyhmää.

Lenkkeilen yleensä lasten mentyä nukkumaan. Normaalisti tämä lenkkiaika koittaa noin klo 21 tai 21.30. Nyt tää pirun kesä ja valo sekoittaa kaiken. Eilen vielä klo 22.30 ei pienempi nukkunut. Siinä menee todellakin hermot, eikä sitä enää klo 23 lähde mihinkään lenkille, ellei ole PAKKO. Jos on treeni tekemättä, niin kyllähän sitä lähtee, mutta jos ei ole mitään pakollista, niin helposti jää väliin. Näin on käynyt. Tänään kuitenkin tähän tulee muutos! Kakarat saavat myös alkaa nukkumaan aikaisemmin tai mulla menee hermot!

Salaattia on kulunut. Äsken kävin lounalla (olen pikkuisella keikalla töissä, vaikka vielä hoitovapaalla olenkin). En ehtinyt kieltää leivän laittamista lautaselle salaatin kaveriksi. No niin: olipa syntisen ihana patongin pala (ja se oli vielä kaiken lisäksi iso!). Olen huono ihminen!

Olen hairahtunut melko kauaksi otsikosta! Kuulin kaveriltani, että aspartaami aiheuttaa insuliinivaikutuksen. Jos näin on, niin silloinhan aspartaami lihottaa..... Insuliini kun osallistuu energian varastoitumiseen ja sokerin siirtymiseen solun sisään yms. Eli jos aspartaami todella aiheuttaa samanlaisen insuliinivaikutuksen kuin sokeri, niin sittenhän on ihan itsensä huijaamista käyttää light-limuja yms.

Olen pahasti addiktoitunut light-limuihin ja häpeäkseni voin tunnustaa, että niitä kuluu jopa 1-1,5 l päivässä. Järjetöntä. Jos se onkin syys siihen, miksi painoni ei laske?

Onko kokemuksia?